Rannikkolaivurikursseilla on tilaa

18.8.2018

Rannikkolaivurikurssilla täydennetään saaristomerenkulu n oppeja. Kurssia seuraavan tutkinnon suorittaminen antaa teoriapätevyyden TraFin myöntämään Kansainväliseen huviveneenkuljettajakirjaan. Tällainen pätevyyskirja tarvitaan esimerkiksi silloin, kun on vuokraamassa venettä ulkomailla.

Rannikkomerenkulun kurssilla opiskeltavia aiheita ovat muun muassa:
- kehittyneet paikanmääritystekniikat, keskeisenä siirretyt sijoittajat
- sorron ja virran huomioiminen navigoinnissa
- vuorovesioppi
- ulkomaanliikenteen säädökset
- perusteita navigoinnin elektronisista apuvälineistä

Espoon Kipparit järjestää rannikkolaivurikursseja osana Omnian Espoon työväenopiston kurssitarjontaa. Laivurikurssin opetuksen laajuus on 28 tuntia ja lisäksi annetaan kotitehtäviä.

Koko syyslukukauden kestävät kurssit alkavat Olarissa maanantaina 3.9.2018 klo 19:15 ja Tapiolassa tiistaina 4.9.2018 klo 17:30. Viikoittaiset opetuskerrat sisältävät kaksi oppituntia. Kurssit tähtäävät 14.12.2018 järjestettävään valtakunnalliseen rannikkolaivuritutkintoon.

Tapiolassa järjestetään myös kahden viikonlopun mittainen intensiivikurssi 8.9.2018 alkaen. Neljän opetuspäivän aikana käydään läpi koko rannikkomerenkulun opetuspaketti. Tiiviin opiskelutahdin takia Intensiivikurssi soveltuu lähinnä niille, joilla perusteet ovat jo hallussa – esimerkiksi itseopiskelijoille. Kurssi tähtää 21.9.2018 järjestettävään valtakunnalliseen rannikkolaivuritutkintoon.

Laivurikursseille ilmoittautuminen tapahtuu työväenopiston ILMONET-järjestelmässä >>

Laivuritutkintoihin osallistuminen ei edellytä kurssin käymistä. Tutkinnot järjestetään edellä mainittuina päivinä Tapiolassa klo 18-22. Ilmoittautuminen tutkintoon tapahtuu Espoon Kipparien nettisivujen lomakkeella >>, tutkinto on maksullinen.

 title=

Kuva: Teijo Toivonen