60-v juhlapurjehdus

16.6.2022

Espoon Kipparien perustamisesta tulee elokuussa kuluneeksi 60 vuotta. title= Juhlan kunniaksi jäsenille järjestetään purjehdus purjealus m/aux Svanhildilla. Lähtö tapahtuu Helsingin Pohjoisrannan Halkolaiturista tiistaina 16.8.2022 klo 16:00.

Purjehduksen alussa kapteenimme toivottaa teidät tervetulleiksi, esittelee laivan, kertoo hieman sen historiasta ja nykytoiminnasta sekä antaa turvallisuusohjeet. Purjehdus alkaa Halkolaiturista purjeiden nostolla, johon kaikki halukkaat saavat osallistua. Purjehdimme kuuden tunnin ajan Helsingin edustalla. Svanhild tarjoaa viihtyisät tilat - niin kannella kuin kannen allakin. Tule kokemaan menneen ajan tunnelma sekä kauniit merimaisemat hyvässä seurassa.

Merimiesjuttujen, merimaisemien ja purjelaivan ihailun lisäksi mukana olijat ohella tutustua ja osallistua laivan rutiineihin. Halkolaituriin palataan hämärän jo laskettua kello 22. Matkalle kannattaa pukeutua rentoon ulkoiluasuun ja kuten aina merelle lähtiessä, sään mukaisesti. Matkan varrella pysähdytään aluksen kipparin valitsemaan suojaiseen paikkaan nauttimaan herkullisesta ja monipuolisesta päivällisestä (alustava ruokalista on alla).

Ilmoittautuminen tapahtuu Espoon Kipparien verkkosivujen lomakkeella ja laivaan mahtuu 60 osallistujaa ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautujan on oltava Espoon Kipparien jäsen (kuluvan vuoden jäsenmaksun on luonnollisesti oltava hoidettu). Mukaan voi kutsua yhden seuralaisen (ei tarvitse välttämättä olla seuran jäsen). Osallistumismaksu on 35 euroa hengeltä. Lasku osallistumismaksusta lähetetään ilmoittautuneiden sähköpostiin 2.8.2022 ja sen maksaminen eräpäivään mennessä on edellytys paikan vahvistamiseen. Paikkojen täytyttyä on mahdollista ilmoittautua jonoon, jota puretaan tulojärjestyksessä – paikkoja vapautuu vielä matkaa edeltävällä viikolla, laskun eräpäivän jälkeen.

 

Ilmoittautumislomakkeelle >>

 

ITÄMERI buffet

Vihreitä lehtiä, kurkkua ja tomaattia sekä laivakokin tryffelivinegrettiä (M, G, V)

Mummon kurkkuja (M, G, V)

Papu-avokado-salaattia (M, G, V)

Silliä ja silakkaa laivakokin tapaan (L, G)

Savusiikaa ja kesäistä kermaviilikastiketta (L, G)

Paahdettuja kesäperunoita ja yrttejä (L, G)

Kukkakaali-linssipaistosta (M, G, V)

Kalastajan haukimureketta ja ruohosipulikastiketta (L, G)

Häränrintaa merimiehen tapaan (L, G)

***

Jälkkäri sekä kahvia ja teetä

 


m/aux Svanhild

Svanhild rakennettiin Grännesissä 1948 kuljettamaan puutavaraa Itämeren piirissä. 1960-luvun alkuun tultaessa laiva kuljetti pääasiassa hiekkaa Porvoon ja Helsingin välillä ja vuonna 1972 Juhani Salovaara osti Svanhildin, suoraan rahtiliikenteestä. Vanhan laivurin Göran Tackmannin toimesta tehtiin Svanhildin ensimmäinen suuri peruskorjaus vuosien 1972-1974 aikana, kun laivan lastiruuma muutettiin majoitustiloiksi.

TEKNISET TIEDOT

Tunnuskirjaimet: OFPL

Rakennusvuosi: 1948 Grennäs, Porvoo

Pituus: 30 m, LOA 39 m

Leveys: 7,1 m

Syväys: 2,3 m

Purjeala: 480 m²

Koneteho: 230 hv

Uppouma: 111GT

Kotisatama: Helsingin Pohjoisranta, Halkolaituri

Nykyaikainen navigointilaitteisto

Suositeltava henkilömäärä päiväpurjehduksilla 60 (max 90) henkeä

Yöpymistilat 20 hengelle, 7 kpl 2-3 hengen hyttiä

Keskuslämmitys

Laivakeittiö

Av-laitteet

Sauna

Tutustu Svanhildin verkkosivuihin >>

 title=